Tässä on kaikki: lumen diagonaali, valon vapaus, tanssiin kirjoitettu lupaus. Jokainen pieni pakoretki palaa jäljilleen. Palaa aina jäljilleen jäljittelemättä, jälkiä jättämättä. Nyt on liekki. Nyt on liekki joka polttaa sen joka olevaisuuttaan tahtoo koskettaa. Kuinka irti pitäisi olla hetkestä tullakseen hitaaksi jälleen; nähdäkseen oman selkänsä katoavan, tarrautuvaa tarmoa täynnä olevien sormien koteloituvan toukkien pitkään uneen. Olisiko sittenkin niin että juna joka hiljentää ennen asemaa ei koskaan pysähdy, eikä se liioin koskaan saavu perille. Onko autio se tie jota on kerran kuljettu, onko vuoroa jota ei tule?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti